perjantai 7. heinäkuuta 2017

Road trip (osa 3)



Seitsemäs ja kahdeksas reissu päivä - torstai 15.6 & perjantai 16.6

Böda Hamn -camping, Öölanti. 


Torstaina herättiin aamulla seiskan aikoihin Arnön leirintäalueelta teltasta, mä lähdin koirien kanssa lenkille ja Eetu jäi purkamaan leiriä (pakkasi tavarat teltasta autoon ja kasasi teltan). Teltta-alue oli aika peränurkassa campingia, joten piti melkoisesti komennella koiria etteivät ne pissisi ennen kuin päästiin alueelta ulos. Aika monella leirintäalueella näki kuinka ihmiset lenkittivät koiransa camping -alueella, koirat kuseksivat mihin sattuu - kakat ihmiset varmaan enimmäkseen keräävät pois, mutta pissailua ei pidetä ilmeisesti minään ongelmana. Itse sitä ajattelee ettei olisi kiva läntätä telttaa nurmikolle mikä on toiminut muiden huussina.



Pääsin tietysti lopulta koirien kanssa alueen ulkopuolelle, jonne tuli joku muukin leiriytyjä koiransa kanssa. Koska oltiin jossain hevonkuusessa niin teitä ei ollut montaa mitä kulkea, minä painelin koirieni kanssa metsäpolulle ja annoin sen toisen valloittaa autotien. Kyllähän maailmaan ja samoille kaduille muitakin koiria mahtuu, mutta Kiki oli turhan kiinnostunut heistä eikä lenkki tahtonut edetä ... siksi väistimme eri suuntaan. Noh, koirat saivat tarpeensa tehtyä ja nuuskuteltua paikallisia hajuja, joten palattiin takaisin teltta-alueelle. Tällä välin Eetu oli saanut tavarat pakattua. Annoin koirille ruuat ja söin itse hieman aamupalaa. Käytiin vuoronperään pesulla ja laitettiin koirat autoon (Nemi sai hypätä itse takapenkille, mutta Kiki nostettiin sinne kun se ei päässyt sinne itse - pois saivat molemmat tulla hyppäämällä itse, toki vasta luvan saatuaan).

Ajettiin kohti Kalmaria, mutta pysähdyttiin päiväkävelylle Oskarhamniin, joka osoittautui pieneksi kaupungiksi jossa Kikille ei meinannut löytyä ruohoplänttiä johon pissata. Kakata se kyllä voi vaikka keskelle kävelykatua, mutta pissapaikkojen kanssa on yllättävän tarkka leidi ... Pienen kävelykierroksen jälkeen hypättiin takaisin autoon ja jatkettiin matkaa. 

Kalmarista käännyttiin Öölantiin menevälle tielle, pitkän (6km) sillan jälkeen oltiinkin jo saaressa. Ensimmäisellä kerralla kun kävimme Öölannissa ei oltu yötä ja käytiin tutustumassa saaren eteläosiin. Toisella kertaa tutustuttiin keskiosiin ja viivyttiin Borgholmin leirintäalueella pari yötä. Tällä kertaa otettiin suunnaksi saaren pohjoisempi osa. Ajettiin tietä nro 136 kauniita maisemia katsellen aina Bödaan asti. Jossain matkan varrella tien vieressä näkyi kaksi aitausta jossa oli kameleja - meinasi siinä silmät pudota päästä, enpä muista olenko ehkä joskus lapsena jossain eläintarhassa nähnyt kameleita? Paluumatkalla niitä ei tietenkään näkynyt enää missään, eli kuvia en niistä saanut. Onneksi google paljasti ettei nähty unta, eli joku muukin on nähnyt ne Öölannin oudot eläimet :-)



Bödassa ei kuitenkaan menty suuresti mainostetuille leirintäalueille (kuuluvat johonkin top kymppiin Ruotsin jossain camping listauksessa) vaan mentiin Böda Hamnin campingille, joka sekään ei ollut mikään pieni leirintäalue muttei ehkä kuitenkaan mikään sirkusalue. Tosin tottakait sieltäkin löytyi minigolfrata, lasten leikkipuisto, lentiskenttä, agilityaitaus, ... ja hiekkaranta ei ollut kovinkaan kaukana alueelta. Rannan tuntumassa käytettiin muutamaan otteeseen koiria lenkillä, sinne oli lyhyempi matka teltalta kuin mitä pääportille / virallista tietä ulos leirintäalueelta. Rantadyyneillä / heinikossapa näkyikin kaniineja, eräällä kerralla kun käytin koiria jollain lenkillä niin Kiki oli just hakemassa kakkapaikkaa niin eiköhän kaniini juossut siitä Kikin "vessa-alueen" lävitse. Loppui äkkiä se kakkahätä ... (teki tarpeensa sitten hieman myöhemmin), Nemi ei edes huomannut kaniinin viuhahdusta kun keskittyi syömään heinää. 

Bödassa oltiin jopa kaksi yötä. Ajomatkan jälkeisenä päivänä lenkiteltiin koiria muutamaan otteeseen, syötiin kyläkaupasta ostettuja eväitä ja lueskeltiin kirjoja ulkosalla. 

Torstaina Nyköping - Böda 411,2 km

Perjantaiaamuna heräiltiin klo 7, käytettiin koirat yhdessä aamulenkillä, jonka jälkeen minä & koirat syötiin aamiaista ja Eetu kävi juoksemassa. Kun Eetu tuli takaisin käytiin vuoronperään saniteettitiloissa ja lähettiin sitten ajelulle. Käytiin katsomassa Långe Erik -majakkaa, autot sai parkkiin jonkin matkan päähän majakasta. Koirat tietysti matkaan ja kävelylle kohti majakkaa. Alkumatkasta oli metalliritilä, joka estää ettei eläimet mene ko alueelle, siitä kannettiin koirat yli. Majakan ihmettelyn (sinne ei päässyt sisälle) lisäksi kierrettiin saari jotain luontopolkua pitkin, joka tosin välillä ei ollut polku ollenkaan vaan melkoista kivikkoa. Nemi oli hieman villinä kun se olisi tahtonut aaltoihin leikkimään.

Kuvassa etualalla ne metallit joiden yli koirat kannettiin.



Majakan ihastelun jälkeen jatkettiin autolla matkaa, katseltiin matkan varrelta hienoja maisemia ja pysähdyttiin ottamaan jotain kuviakin rannasta. Seuraavaksi pysähdyttiin jossain (jonka nimeä en muista) mistä lähti jotain luontopolkuja (eri mittaisia). Käytiin sitten koirien kanssa kiertämässä jokin muutaman kilometrin mittainen lenkki, jonka varrelta löytyi muun muassa lehmänpaskaläjiä. Siinäpä sitä sitten saikin olla tarkkana ettei itse astuisi läjään eikä koirat kovin paljoa herkuttelisi ... Jossain välissä oltiin melko likelläkin lehmiä, jotka söivät heinää rantaniityllä. Eläinten ja meidän välissä ei ollut mitään aitaa, jossain välissä Nemi ja Kiki havaitsivat lehmien (oli siellä joku sonnikin) olemassaolon ja jotain taisivat niille huudellakin (lehmät eivät välittäneet tuon taivaallista koirien jutuista). Luontopolkuretken jälkeen käytiin ihmettelemässä vielä jotain vanhoja kiviä (ajettiin autolla sinne) jossain keskellä ei mitään. Kivipaikassa satoi vettä, joten koirat (ja minä) eivät käyneet ulkona ollenkaan vaan odottivat autossa. Kivipaikan jälkeen ajettiin kaupalle ostamaan loppupäiväksi syötävää ja sen jälkeen mentiin takaisin leirintäalueelle, jossa satoi hetken aikaa joten oltiin teltassa sen aikaa. Sade oli tosiaan onneksi lyhyt joten loppupäivä saatiin viettää ulkona teltan vieressä picnic-huovalla oleillen ja välillä koiria lenkittäen. Telttaan mentiin nukkumaan joskus yhdeksän-kymmenen aikoihin.









Turistikilometrit perjantaina 58,3.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti